|
Lyijykomppania Tietoja epäonnistumisista ja päättämättömyyksistä, tai Väkivaltaa ja vääriä lääkkeitä (2018, Ram Disc) -levyarvio
9/10
En ole tähän mennessä edes yrittänyt lukea kokonaan suomalaisen pitkäikäisen Lyijykomppanian uuden albumin nimeä ja olen silti pystynyt elämään rauhassa. Mutta albumin olen kuunnellut, erinomainen albumi onkin. Jos ette ole koskaan kuulleet kyseisestä yhtyeestä, ei se ole kovin kummallista – he eivät ole piilotelleet, mutta he eivät alusta asti ole panostaneet promootioonsa ja suomen kieli rajaa potentiaalista kuulijakuntaa. Aikoinaan Lyijykomppania oli trio, joka 1981–1983 toimi nimellä Lead Company ja soitti covereita Jethro Tullilta, King Crimsonilta jne. Bändi herätettiin henkiin 1991, hajosi 1998 ja palasi toimintaan jälleen 2003. Ainoa jäljellä oleva jäsen varhaisilta vuosilta on rumpali Esa Moilanen.
Bändin tuotoksina on syntynyt viisi täyspitkää levyä ja lisäksi lyhyempiä tallenteita, ja huolimatta pitkistä tauoista julkaisujen välillä ja muutoksista miehistössä Lyijykomppania on säilyttänyt ainutlaatuiset ominaisuutensa. ”Tietoja Epäonnistumisista ja Päättämättömyyksistä, Tai Väkivaltaa Ja Vääriä Lääkkeitä” – näin kutakuinkin kääntyy albumin nimi, joka on liian pitkä varsinkin näin kompaktille ja suoraviivaiselle musiikille. Albumin kahdeksan sävellystä mahtuvat puoleen tuntiin, ja tämä on heille normaalia, koska yhtye ei ole koskaan tavoitellut maksimipitkää formaattia. Jopa uusitun miehistön myötä (Esa kirjoitti kaikki biisit uuden laulavan basistin ja kitaristin kanssa) on säilynyt yhtyeelle ominainen karkeahko ja energinen sisältö, äänen tiiviys ja yksinkertaisuus. Standardina oleva säkeistö – kertosäe – säkeistö jättää vain vähän tilaa ylimääräisille koukeroille, kuten koristeellisille sooloille, mutta joskus niitäkin tulee vastaan, ja ne ovat hämmästyttävän hyviä tietynlaisessa pidättyväisyydessään.
Jos aiemmissa Lyijykomppanian levyissä on hiihdelty doomin ja heavyn välillä hieman vaihdellen tempoa ja sävellysten tiiviyttä, niin uudella levyllä he pysyttelevät keskitempossa luottaen raskaisiin suurieleisiin riffeihin perinteisessä doom-sävellajissa. Pysytellen synkkinä, ja kuten jo mainitsinkin, pidättyväisinä muusikot esiintyvät iskevästi ja fantastisen suorasti, ja tämän lisäksi tähtäävät helpoilla melodisilla koukuilla ja hetkittäin poikkeuksellisella siloisuudella. Samalla ammattitaidolla he tuottavat sekä lakonisia keinuvia riffejä, joiden mukaan tahtomattanne poljette rytmiä tai jopa heilutatte päätänne, että henkeäsalpaavia mieltä kohottavia kohtia. Ja kaikki tämä ilman paatosta tai mitään ylimääräistä huomionhakua. Laulaja Vuorisella on kiinteä, kohtalaisen raskas ääni, joka yhdessä suomen kielelle ominaisen melodisuuden kanssa muodostaa Lyijykomppanialle sen ominaisen valttikortin.
Tämä julkaisu on hämmästyttävä kahdesta syystä. Ensinnäkin kuinka herra Esa on onnistunut säilyttämään yhtyeen alkuperäisen soundin näin monen vuoden ajan ja useammilla kokoonpanoilla. Toiseksi on käsittämätöntä, kuinka Lyijykomppania pysyy sivussa undergroundina näin kovalla materiaalilla… Esa suhtautuu tähän rauhallisesti ja pitää yhtyettä marginaali-ilmiönä eikä näe syytä sen breikkaamiselle. ”Kaikessa, mitä esitämme, jokaisella äänellä on merkitys” – tämä on se, mikä on hänelle tärkeintä.
Aleksey Evdokimov (suomennos Katja Aappola-Lindström)
|
|
