|
Lyijykomppania on ylösnoussut. Suomenkielisen metallin pioneeriyksikkö on palannut liikekannalle, vaikka näytti varmalta, että vuoden 1996 kokopitkä Viimeinen voitelu jäisi yhtyeen viimeiseksi tahdoksi. Tammikuussa 2004 kuitenkin jyrähti - julkaistiin Kehitys kulkee perse edellä, neljä uutta lyijysävelteosta sisältävä cd-ep. Nykykokoonpano koostuu kolmesta sukunimestä: Lindström (basso), Moilanen (lyömäsoittimet) ja Strandman (kitara ja laulu). Kaikki kolme vastasivat kysymyksiini koplan nykytilasta.
Nuorempi polvi tai nilkka ei asiaa ehkä tunne, joten kerrotaan heti alkuun että Lyijykomppania on juuri se yhtye josta eräs Timo Rautiainen aikoinaan muodosti kolmanneksen. Orkesterissa oltiin haluttomia rypemään menneen talven räntälumissa, mutta oli silti kysyttävä miksi kivi vieritettiin 'Komppanian haudalta. Moni kun luuli, että järkäle oli tullut jäädäkseen. Ehdotukseni, että syynä olisi ollut halu näyttää nuorille nousukkaille että "täältä pesee" ei tapaa vastakaikua Moilasessa.
- Ensinnäkin tuosta "pesemisestä": tämä bändi ei aio näyttää yhtään mitään sen enempää nuorille kuin nousukkaillekaan. Mitä taas kiven vierittämiseen tulee, niin se on vähän monimutkaisempi juttu. Mietinnän alla on, pitäisikö aiheesta laatia perusteellisempi, tosiasioihin pohjautuva selvitys, koska asia epäilemättä tulee esille moneen otteeseen. Todetaan kuitenkin tässä yhteydessä, että kesällä 1996 orkesterista lähteneet henkilöt poistuivat omasta vapaasta tahdostaan. Itse olin silti sitä mieltä, että näin ei Lyijykomppaniaa lopeteta, ja eri vaiheiden kautta miehistötäydennys saatiinkin suoritettua. Orientoitumisvaiheen ja parin keikan jälkeen tuli erinäinen suma vaikeuksia, joiden kanssa yritin taistella parhaan kykyni mukaan. Seuraavan vuoden lopulla terveyteen liittyvät ongelmat tuntuivat murskaavan koko korttitalon, mistä syystä kesäkuussa 1998 ilmoitin yhtyeen lopettavan toimintansa. Seurasi useita "rauhan vuosia", jos kohta ei täydellistä musiikillista uinumista. Siinä sivussa tuli yksi haavoittuminen lisää. Olimme joka tapauksessa Lemmyn eli Lindströmin kanssa kerran pari vuodessa yhteydessä puhelinsoiton tai valtiovierailun muodossa. Kyseessä oli kuitenkin enemmän muusta kuin Lyijykomppaniasta puhuminen.
Moilanen siirtyy nykyhetkeen, ja selviää että päätös Lyijykomppanian uudesta tulemisesta tapahtui suomalaisia perinteitä noudattaen.
- Historia oli päättänyt toistaa itseään - vuonna 1990 idea Lyijykomppanian uudelleen kasaamisestahan syntyi vähän hutikassa. Niin nytkin: Lemmyn ja Bassmania-pomo Astro Lihjamon valtiovierailun aikana talvella 2003, johtaja Lihjamon jo sammuttua sohvalleni herrasmiehen tapaan puku päällään, tupakoimme Lemmyn kanssa työhuoneessani ja siemailimme konjakkia suoraan pullon suusta. Siinä vaiheessa, missäpä muussakaan vaiheessa, juttu kiertyi Lyijykomppania-aikoihimme. Tuli sellainen olo, että kaikki oli jäänyt jollain tavalla kesken. Kännisissä aivoissamme tuntui hyvältä idealta ottaa yhteys Strandmaniin ja kysyä, josko valtiovierailu kivilinnassa kiinnostaisi. Kiinnostihan se, ja tässä sitä nyt ollaan kaikkien pilkattavana koko porukka.
Kehityksellä on yksi silmä
Uusi julkaisu kantaa siis nimeä Kehitys kulkee perse edellä. Asia on sanottu turhia kiertelemättä. Mustavalkoinen ja vain tekstiin luottava kansitaide kuvastelee samaa niukankarua linjaa. Kaikkea turhaa vieroksutaan; jäseniäkin on vain kolme. Pilkistääkö tämän takaa pyrkimys täydelliseen teeskentelemättömyyteen? Onko kaikki turhuutta? Saarnaajallahan oli jo ammoin asiasta vahva mielipiteensä (Saarn. 1:2). Moilanen vaikuttaa hitusen pöllämystyneeltä, mutta ehättää kumoamaan virheellisen käsitykseni miehistön ainaisesta kolminaisuudesta.
- Mielenkiintoinen tulkinta. On toki niin, että turhaa kurnutusta ja pelleilyä on yritetty välttää. Kokoonpanoista voisi tarkentaa sen verran, että kesällä 1981 orkesteri oli muutaman viikon nelimiehinen, kun Jake Raitio soitti bassoa ja Jaatinen komppikitaraa. Mutta koska trio on pirullisin mahdollinen kokoonpano, niin siinä on pitäydytty noista ajoista lähtien.
Ep:n nimi toteaa kehityksen erehtyneen suunnasta, kyseessä on siis taantumus kehityksen vaatteissa. Tällaisella "kehityksellä" on vain yksi silmä, joka sekin kai useimmiten suljettuna... Nimikappale kritisoi materialismia ja itsekeskeisyyttä. Kysyn lyriikoiden tärkeydestä ja ajattelusta niiden takana. Sanoittaja Moilanen pysyy salamyhkäisenä.
- Tärkeitä lyriikat kyllä ovat, se on myönnettävä. Olen vältellyt sanoitusten selittelyä, koska arvostan tulkintoja, joita ihmiset niistä tekevät. Ehkä ne tarjoavat rakennuspuita joidenkin ajattelulle. Mitä taas aihepiireihin ja niiden käsittelytapaan tulee, niin vanha kansa kai sanoisi, että "sydämen kyllyydestä suu puhuu".
Mustaa ja valkeaa
Lyijykomppaniaa tuntevat tietävät, että miehet eivät juuri ole hassunhauskaan hilipati-ilmaisuun tarttuneet. Onko kaikki todella niin mustaa ja epätoivoista kuin Lyijykomppania antaa ymmärtää? Pyydän komppanialaisia etsimään muutamia valopilkkuja elämästä. Ole hyvä, Moilanen.
- Kuinkas mustaa ja epätoivoista me annamme ymmärtää kaiken olevan? Eikö tätä hurlumheitä sitten olekaan vielä tarpeeksi, että meitäkin kaivattaisiin mukaan? Valoisiakin asioita on, mutta ei minulla ole aikomustakaan tehdä laulua siitä että ammuinpas, saatana, kiväärillä teeren aamulla suonreunasta.
- Itselläni on kaksi pientä poikaa ja kyllähän se heidän tekemisensä ja koheltamisensa välillä panee hymyilyttämään, Lindström huomioi.
Strandmankin pysyttelee saappaat lujasti maanpinnalla.
- Elämässä on paljon valoisia asioita, vaikka niitä ei aina tahdo havaita koska ne ovat niin tavanomaisia ja niin lähellä. Edelliskesän parhaisiin muistoihini kuuluvat Naakkima-järven rannalla leppoisan uintiretken jälkeen nautitut voileipä-kahvi-konjakki-aamiaiset.
Kun 'Komppania nyt on mobilisoitunut, on syytä kysyä millaisia nuolia tulevaisuuden kartalle ollaan vetämässä. Wanhat fanijäärät ja uudet apostolit ovat kiinnostuneita tietämään, ollaanko keikkarintamalla aktivoitumassa suurellakin frekvenssillä vai tyydytäänkö taktisiin täsmäiskuihin. Kolmatta kokopitkää levylaukaisua odottavat jo nyt monet kieli pitkällä.
- Tarkoitus on tehdä tätä tosimielessä ilman suuruudenhulluja ajatuksia. Keikkoja soitamme mahdollisuuksien mukaan; kahdella meistä on vakituinen työpaikka. Julkaisematonta materiaalia on vuosilta 1996-1997 ja 2003-2004, mutta seuraavan julkaisun ajankohdasta emme ole vielä keskustelleet, toteaa Strandman.
Moilanen asettaa asiat tärkeysjärjestykseen:
- Kun nyt viime vuonna häpeä tuli julkiseksi - eli soitimme pari kertaa kellarin ulkopuolellakin - , päätimme että vuoden 2004 kevätpuolella ja kesällä voi keikkailla kysynnän mukaan. Kysyntä ei vain ole ymmärrettävistä syistä ollut kovin kummoista. Joka tapauksessa syksyllä tulee taas pitempi tauko, kun metsästys alkaa. Erityisempiä maailmanvalloituksia ei ole suunnitelmissa, mutta eipä ole maailmakaan valloittanut meitä.
Asevarustelua
Toisin kuin Lyijykomppanian alkumarssin aikaan, vuonna 2004 Suomessa on pataljoonittain suomeksi esiintyviä metallimiehiä. Tämä panee pohtimaan millaisin asein yhtye aikoo joukosta erottua. Voisi kuvitella, että osapuolten välille kehkeytyisi kilpailuakin.
- En minä tätä minään kilpailuna pidä. Tehkööt muut niinkuin parhaaksi näkevät. Lyijykomppaniassa on kuitenkin tiettyjä asioita jotka ovat olleet mukana jo aikojen alusta ja joiden täytyy löytyä myös nykyään. Moilasta lainatakseni: "Ei riitä, että biisi on hyvä, sen täytyy olla Lyijykomppania-biisi." Ei tarvitse miettiä, erottuuko kappale muista, sen vain täytyy kuulostaa Lyijykomppanialta, kiteyttää Lindström.
Strandmaniakaan eivät muiden tekemiset hetkauta.
- Vierastan sanaa kilpailu. Lyijykomppania on kautta aikain erottunut joukosta. Keikoilla näkyvin ja kuuluvin piirre on varmaan se, että olemme trio. Kun soitan melodiaosuuksia, joutuu Lindström tekemään rutkasti töitä, jotta esitys saadaan kuulostamaan raskaalta.
Moilanen pysyy vaatimattomana, kun orkesterin uusi tuleminen taas mainitaan.
- Aseita löytyy korkeintaan asekaapista, ja nekin on varattu muita tarkoituksia varten. Meidän puoleltamme ei ole kyse kilpailuasetelmasta. Mutta jos jonkun mielestä on hienoa hurauttaa Mersulla potkurimummosta ohi, niin siitä sitten vain. Ja muutenkin tätä uudelleen aktivoitumista on turha suurennella: tämä nyt vain ei ole mikään iso juttu. Isot jutut ovat vähän muita juttuja.
Vastauksen jälkiosa usuttaa ihmettelemään näiden oikeasti "isojen juttujen" luonnetta. Ovatko kyseessä läheiset ihmiset, maailman tila vai jotain aivan muuta? Vastauksen valossa Lyijykomppaniaa ei voida liiasta egoismista syyttää.
- Itse asiassa tässä viitattiin vain näihin nykyisen suomenkielisen metalliarmadan isoisiin: he ovat isoja, ja heidän tekemisensä on tärkeää, ei meidän.
Triolla on ollut tapana pukeutua mustiin pukuihin. Tiedustelin tämän tarkoitusperiä. Onko puku vastareaktio naamioille, munkinkaavuille ynnä muille? Strandman painottaa puvun tyylikkyyttä, kun taas Lindströmin mielestä puku tekee miehen muutenkin:
- Jotakin sitä täytyy päälleen pukea, ja kun tunnelma on kuin hautajaisissa, niin musta puku se on silloin oltava. Helvetin kuuma sellaisessa on kyllä soittaa, mutta eipähän ainakaan kylmä kangista.
- Puvuilla on tavoiteltu alun perin yksinkertaisesti sitä, että pitää olla siisti kun menee ihmisten ilmoille. Minulle naamio olisi varmaan hyvin tarpeellinen, mutta miltäköhän tällainen paskamaha näyttäisi lavalla niissä sukkahousuissa ja muissa vermeissä, piruilee Moilanen.
Loppua odotellessa
Olen ymmärtänyt, että Lyiykomppania on pikemminkin elämäntapa kuin pelkkä orkesteri. Lindström myöntää, että pelkästä harrasteesta ei voida puhua.
- Tässä on vuosi taas temuttu yhdessä ja mitä pitemälle mennään, sitä tärkeämmäksi se tuntuu käyvän.
Strandman alleviivaa tiiviin yksikön etuja:
- Se asiassa on hienoa, että seisomme yhteisenä rintamana ja vastaamme yhdessä teoistamme, mikä taas edellyttää jokaiselta oikeanlaista ja kohteliasta käytöstä. Kyseessä ei ole isoveli valvoo -mentaliteetti, vaan toisista huolehtiminen ja leppoisa yhdessäolo harrastuksineen. Treenit ovat joskus rankahkoja reissuja ja kotiin palaa mielellään, mutta pian huomaa taas odottavansa ilolla seuraavaa junaa Kantalan suuntaan.
- On Lyijykomppania aika tärkeä. "Rauhan vuosina" oletin kyllä jossakin vaiheessa päässeeni eroon koko roskasta, mutta tässä sitä nyt istutaan selittelemässä. Keskimääräisestä "treenitapaamisesta" käytetään soittamiseen noin kymmenen prosenttia ajasta. Loppu jakautuu levon, potemisen ja erilaisten aktiviteettien kesken. Tämä on edelleen neljän säännön veljeskunta, ja kuri saattaa kyllä ulkopuolisesta tuntua kovanlaiselta, selventää Moilanen yksikön toimintaperiaatteita.
Käsite "neljän säännön veljeskunta" vaatii luonnollisesti selitystä.
- Tähän olen viitannut aiemmin videodokumentissa Viinasta, kuolemasta ja maailmanlopusta. Se ei muuten ansaitsisi tuota dokumentti-määrettä. Siinä on aitoryssäläiseen tapaan selitetty videon kuvaamisen jälkeisiä tapahtumia muun muassa leikkauksellisin keinoin; pätkäisty esimerkiksi ääni jostain toisesta yhteydestä, laitettu se tykkänään eri kontekstiin ja näin saatu syntymään ihan uusi totuus. Ne neljä sääntöä ovat käyttäytymissääntöjä, jotka sitovat Lyijykomppanian miehistöä silloin kun se on koolla eli väkinäisessä palveluksessa. Emme ole kuitenkaan pitäneet tarpeellisena pälpättää niitä kaikelle kansalle.
Niin kuin kaikella maallisella, tälläkin haastattelulla on loppunsa. Kitkeränkatkeraksi päätökseksi sanamuodoltaan suppein, mutta muuten avantoon upottavin utelu: miksi Lyijykomppania on? Strandman tislaa olennaisimman esiin:
- Siksi, että se on vaivan arvoista.
Kolmikko poistuu näyttämöltä seuraavien Moilasen mietteiden saattelemana.
- Voi olla niin, että kun Lyijykomppania on kerran tullut perustettua, niin se on sen minkä on. Turha siihen on sivullisten - soittajienkaan - puuttua. Viimeistään seuraavassa maailmanlopussa se kuitenkin lakkaa olemasta. Tai voihan tietysti olla niinkin, että puhun roskaa.
Panu Koski
|
|
