|
Lyijykomppanian kolme hymytöntä miestä käyttävät vain mustia pukuja ja laulavat happosateesta, joka lyö ikkunaan. Odottaessaan maailmanloppua Lyijykomppania juo viinaa.
- Kun kuulin Selvää jälkeä -kappaleen ensimmäistä kertaa valmiina studiossa, aloin itkeä. Kamala ahistus, että miten minunkin lapsille käy, muistelee Lyijykomppanian pääsäveltäjä Rautiainen.
- Se, mikä meidän musiikista pitäisi kuulua, on lohduttomuus. Että on ne asiat yleensä ottaen aika perseellään, Rautiainen jatkaa.
Lyijykomppanian kuolemanraskaan sointivallin päällä laulu raikuu selkeänä. Tekstit kertovat kuolemasta, viinasta ja maailmanlopusta. Miten ajankohtainen aihe maailmanloppu on?
- Siten, että peli on tavallaan pelattu, vastaa tekstit tekevä rumpali Moilanen.
Miten viina liittyy maailmanloppuun?
- Se jollain tavalla lievittää oloa. Riittävästi nautittuna, sanoo Moilanen.
Tekstien tummuudesta huolimatta suurin osa perustuu tositapahtumiin. Bändin tuoreella minialbumilla Suden hetki on sellainenkin raita kuin Jaloviinamies.
- Oikean jaloviinamiehen kuolemasta on toistakymmentä vuotta, mutta mökki on pystyssä. Itse olen nylkenyt sen metsäsian, joka laulussa syö mökkiä miehen alta. Se teki mökin alle pesänsä. Sian nahka on nyt seinäkoristeena sillä naapurilla, joka näki jaloviinamiehen kuten laulussa kuvataan: humalassa soutuveneellä järvellä keskellä hirveää myrskyä, kertoo Moilanen.
- Ihmeellistä, että tänä päivänä vielä menee täysillä lävitse tämmöiset tekstit (laulaa):"et sä tajuu et mää rakastan sua". Jumalauta. Ja hetkellä minä hyvänsä koko homma lojahtaa käsiin. Ihmiset senku porskuttaa helvetin tyytyväisinä, jatkaa Rautiainen.
- Meillä on ollut oma linja alusta lähtien, ettei missään vaiheessa tehdä ainuttakaan kompromissia. Kaikki on justiinsa sillä tavalla kun itte halutaan. Senpä vuoksi me ei mitään taivaita tavoitellakaan suosion suhteen. Kun löytyy 20 tosi fania hajallaan eri puolilta Suomea, niin olisi helpompaa raahata ne fanit Kantalaan kuin käyä niillä 20 paikkakunnalla, pohtii Rautiainen.
Melkein viisitoista vuotta on kulunut siitä, kun Lyijykomppania perustettiin Kantalan kylässä, parikymmentä kilometriä Pieksämäeltä etelään.
- Itse asiassa kerran soitettiin kahvikonsertti Moilasen olohuoneessa 11 hengen kutsuvierasyleisölle. Oli oikein kutsukortitkin, muistelee Rautiainen.
Välillä yhtye vietti seitsemän vuotta hiljaiseloakin, mutta kokoontui jälleen harjoituksiin 1.3.1990.
- Varmaan kuolis koko soittotouhu, jos ei Kantalassa voitais treenata, arvioi Rautiainen.
Lyijykomppanian "treenien" kaava on vakio.
- Perjantaina hankkiudutaan Kantalaan. Moilasen vessan oveen ilmestyy parturi-kyltti ja ajetaan tukat. Soitetaan jonkinlainen setti. Sitten laitetaan ruokaa ja syödään erittäin hyvin ja vieraillaan paikallisessa keskiolutbaarissa, selostaa Rautiainen.
- Monesti lauantaipäivä menee siihen, ettei kyetä muuhun kuin hiekkamontulle, jossa herrat ammuskelee aseillaan. Pitäis minunkin aseistakieltäytyjän vissiin hommata joku jousipyssy. Illalla sitten saunotaan ja syödään. Sunnuntaina soitetaan vakavasti. Se on semmoinen lomapaketti.
Lyijykomppaniassa ei soittaminen ole pääasia, sattuupa olemaan näkyvin. Rautiaisen mukaan yhteiskunnallisista asioista keskustelu, juopottelu, saunominen ja hyvä ruoka yhdistävät musiikkia enemmän. Ruokalista on riistapainotteinen.
- Metso-, sorsa- ja hirvenpaistia, uunihaukea. Minun vastuulle jää useimmiten nämä kalakukot. Lyijykomppanian ruokailussa toteutuu karjalaisen keittiön periaate: otetaan kilo voita ja litra kermaa ja sitten aletaan miettiä, mitä tehhään, tarkentaa Rautiainen.
Kirjoittajan ymmärryksen mukaan Lyijykomppanian musiikin määräävin piirre on basson ja kitaran rakentama hitaasti elävä muuri, josta on paha mennä. Mieleen tulee Mana Mana.
- Aina on pyritty valliin. Suden hetkellä on kaikilla raidoilla kuusi kitaraa ja kaksi bassoa. Eikä yhtään kitarasooloa. Kitarat soittaa jokainen pikkusen eri kuviota kuin muut: syntyy kitaramuuri, sanoo Rautiainen.
Ennen Suden hetkeä Lyijykomppania on julkaissut singlen, ep:n ja albumin Uimakoulu. Jos seuraavaa määrettä voi Lyijykomppanian yhteydessä käyttää, on Suden hetki yhtyeen julkaisuista selvästi hittipotentiaalisin.
- Tulevaisuudessa ei asioiden käsittely jatku ainakaan iloisemmissa merkeissä. Suden hetki on jo keveyden äärirajoilla, siinä on jopa semmoisia kertosäkeitä, jotka saattaa jäädä mieleen, miettii Rautiainen.
Vaikka rakenteet ovat ehkä muuttuneet kevyemmiksi, ovat laulujen aiheet entistä synkempiä. Suden hetkelle ei ole mahtunut yhtään Pahassa talossa -kappaleen kaltaista fantasiapalaa tai Jahtilaulua muistuttavaa metsäänmenokappaletta. Tarinoissa ei anneta armoa: happosade lyö ikkunaan ja vanhus jättää pellavapäisille jälkeläisilleen perinnöksi pelkän kyisen pellon. Sokea paimen kääntää selkänsä pedoille, nukkuvat raadellaan. Moilasen teksteissä vilisevät usein kristillisperäiset symbolit.
- Kristinusko on yksi tärkeimpiä tekijöitä, jotka luovat ahdistusta ja vaikeaa oloa. Ihan pienestä pitäen siihen liittyy tämä syyllisyydentunto ja ahdistus, sanoo Moilanen.
Onko Kyisen pellon kyntäjät allegoria suurten ikäluokkien jättämästä perinnöstä?
- Se on teidän tulkintanne.
Miten se pitäisi tulkita?
- Kukin tavallaan.
Mitä sitä kirjoittaessasi ajattelit?
- Sitä mitä tuli kirjoitettua.
Eikö tärkeistä asioista puhuta tarpeeksi?
- Ei. Tuntuu siltä, että esimerkiksi toimittajista suurin osa on melkoisia jänishousuja. Veikkaanpa, ettei kovin moni olisi edes uskaltanut soittaa radiossa Selvää jälkeä -kappaletta, päättää Moilanen.
- Ei ole aikaa eikä kiinnostusta tehä paljon keikkoja. Ei sitä mesuamista jumalauta jaksa. Yhtään keikkaa ei ole kännissä soitettu, yleisöä täytyy kunnioittaa. Treenit on kovaa työtä ja keikat juhlatilaisuuksia, siksi lavalla täytyy olla siistinä puku päällä. Keikan jälkeen otetaan sitten charmikkaasti snapseja takahuoneessa, sanoo Rautiainen.
- Kiivaimmillaan Lyijykomppania soittaa noin seitsemän keikkaa vuodessa. On ollut näitä miehistöongelmia, jolloin menee aikaa uuden jäsenen henkiseen sisäänajoon ja ohjelmiston treenaamiseen, sanoo Moilanen.
- Me tehhään niin vähän keikkoja, että ne on sitten kaikki hyviä. Metsästyskauden alussa treenataan se ohjelmisto valmiiksi, mitä sitten viikonloppuisin Kantalassa käydään soittamassa. Biisilista pysyy samana koko kauden, kertoo Rautiainen.
Lyijykomppanian miehistöongelmat ovat basistiongelmia. Alkuperäinen basisti Olli Jaatinen lähti "musiikillisten ja epämusiikillisten" erimielisyyksien jälkeen. Tilalle saatiin Wilska, jota tervehdittiin lausumalla "kyllä minä tiesin, että sinä olet ruma mies, mutta että noin ruma".
- Wilskahan lähti Uimakoulun julkaisun jälkeisenä päivänä marraskuussa 1993. Olikin älytön tilanne. Oli lp justiinsa ulkona, eikä basistia taaskaan, muistelee Rautiainen.
Nykyinen basisti Alaluusua löytyi yhtyeen tekniikkapuolelta ja "kiinteästi porukkaan" kuuluu myös miksaaja Janne Yrjö Pajarinen.
- Tämä on ankaraa touhua sääntöjen suhteen. Vakijäsenet sitoutuvat noudattamaan Lyijykomppanian sääntöjä. Jos jotain neljästä säännöstä rikkoo, niin siitä seuraa automaattisesti lähtö. Tämmöistäkin on joskus päässyt sattumaan, toteaa Moilanen.
Mitkä ovat nämä neljä sääntöä?
- Tämä ei ole julkinen asia.
Viime vuoden lopulla Juha Ponteva arvosteli tämän lehden singlepalstalla Lyijykomppanian Suden hetken. Seuraavassa lehdessä julkaistiin Lyijykomppanian uhkaava vastine: "Palataan asiaan, kun parta kasvaa".
- Ei missään nimessä haluta pelkkiä positiivisia arvioita...tai negatiivisia, mutta pitäs vähän vaivautua... Jos soittajien tehtävä on soittaa, niin kriitikoiden tehtävä on arvostella. Perusteellisesti perustella eikä kirjoittaa mitä sattuu, pihisee Rautiainen.
Edellisen kerran Lyijykomppania uhkaili CMX:n Janne Halmkronaa, joka ei osoittanut ymmärrystä Komppanian ep:tä kohtaan. Moilanen lähetti Halmkronalle viestin, että turpaan on tulossa.
Lopulta orkesterit kohtasivat. Moilanen saapasteli CMX:n keikalla määrätietoisesti takahuoneeseen, löysi sieltä Halmkronan - ja tarjosi tälle jaloviinaryypyn. Seurasi yhteiskeikkoja.
- Meitä vaan ei uskalla keikalla lähestyä, ei tuu juuri palautetta. Vasta kun on kolme promillea mittarissa, tullaan selittämään, sanoo Rautiainen.
- Mutta rauhassa olossakin on hyvät puolet. Kerran kyllä oli nainen takahuoneessa, se täytyy myöntää. Se ei millään halunnut lähteä, joten Moilanen ajoi sen pois puukon kanssa.
- Oon soittanu varmaan 25 bändissä, joissa on ollu saatanan hyviä muusikoita, mutta uskon, että Lyijykomppania on ainut ja tulee olemaan ainoa BÄNDI, eikä mikään pelkkä soittoharrastus. Tärkeintä on yhdessäolo ja jokseenkin ahistava tunnelma, joka siitä syntyy. Semmonen henkinen yhteys, kuittaa Rautiainen.
Tomi Tuomaala
|
|
