|
KIRVES PUUN JUURELLA
(musiikki Lindström / teksti Moilanen)
Kuuletko äänen joka erämaassa huutaa
Joka huutaa tekemisiesi perään
Kuuletko äänen että alkaa olla kiire
Sillä kirves odottaa jo puun juurella
Vieläkö maistuu viini laulu ja naiset
Vieläkö on joku hölmöys tekemättä
Pistä vauhtia nyt alkaa olla kiire
Sillä kirves odottaa jo puun juurella
EI HUOLTA
(musiikki Lindström & Strandman / teksti Moilanen)
Niinpähän tuli taas palkkapäivä
On taas ansaittu työllä rahaa
Lähdetään hankkimaan hyödykkeitä
Nauttimaan työn hedelmistä
Ostellaan vähän sitä sun tätä
Mieluiten muovia ja kuttaperkkaa
Ja onhan toki lapsiakin ajateltava
Ennen kuin mennään viinakauppaan
Ei
Ole huolta
Huolta
Huomisesta
Ei kuulu minulle kenelle riittää
Kuka jää ilman ja kuka ei
Huolehtikoot huomisesta keille se kuuluu
Älkää tulko minulle luennoimaan
Ei
Ole huolta
Huolta
Huomisesta
HAAVOITETTU VELJESKUNTA
(musiikki Moilanen / teksti Moilanen)
Pöydän ääressä istuu
Haavoitettu veljeskunta
Istuu naamoin runnelluin
Apeana mieli maassa
Miehestä mieheen rohtotuoppi
Kiertää lohtua antamassa
Haavoihin kirveleviin
Lyömän maailman kavalan
Seisoo kivellä korkealla
Haavoitettu veljeskunta
Saartamana raivopäiden
Murhanhimon julmistamain
Tähänkö on jäätävä tässäkö loppu
Synkeät tuumat mielessään
Ympärillään maailma kavala
Vartovat loppua surkeaa
Sama se on onko ympärillä
Härjät vaiko toukolaiset
Saman maailman käskyläisiä
Saman isännän renkejä
Kenellä kynä kädessä
Kenellä sarvissa paha puhe
Kaikki yhdessä kimpussa
Haavoitetun veljeskunnan
KANINKOLOON PUTOAJAT
(musiikki Lindström / teksti Moilanen)
Paljonkos ihmisen kaali tarvitsee
Kun mittasuhteet siltä katoaa
Himmenee se vähäinenkin äly
Kun kaninkoloon kerran putoaa
Kaninkoloon putoajat
Meitä raukkoja hallitsevat
Kaninkoloon putoajat
Tiemme onneen opastavat
Ei iskut loukkaa pilkkakirveiden
Ei enää edes yhtään nolota
Kun vain muistaa sientä pistellä
Vuoroin reunasta vuoroin toisesta
Kaninkoloon putoajat
Meitä raukkoja hallitsevat
Kaninkoloon putoajat
Tiemme onneen opastavat
PAREMPI MAAILMA
(musiikki Lindström / teksti Moilanen)
Tuskin jaksan odottaa
Parempaa maailmaa
Tuskin jaksan odottaa
Kaikkea hyvää tulevaa
Tuskin jaksan odottaa
Tulevaisuutta valoisaa
Tuskin jaksan odottaa
Järjen voittoa loistavaa
Ei ole millään enää väliä
Ei ole ollut enää aikoihin
Ei ole millään enää väliä
Kaikille tungetaan se kalloihin
Ei ole millään enää väliä
Heitetäänpä kirveet kaivoihin
Ei ole millään enää väliä
On painettu jo aivoihin
Tuskin jaksan odottaa
Parempaa maailmaa
Tuskin jaksan odottaa
Lisää turhaa tavaraa
Tuskin jaksan odottaa
Luonnon tuskaista kuolemaa
Tuskin jaksan vastustaa
Oman oksansa sahaajaa
NÄLKÄTAITEILIJA
(musiikki Lindström / teksti Moilanen)
On osa nälkätaiteilijan tuskainen
Olla aina janossa ja nälkäinen
Yösijasta ei edes ole tietoa
Saa ympärilleen vanhan lehden kietoa
Ei arvosteta henkisiä arvoja
Ei ymmärretä jalon sielun liikkeitä
Kun jaossa on yhteisiä rahoja
Ja jakajina ihmisiä ilkeitä
Apurahan päälle kyllä kelpaa oikaista
Ponnistuksiensa päälle hieman huokaista
Työ taiteilijan on niin kovin raskasta
Ja alituinen huoli aina viinakassasta
Hitsattuina on nyt peltilaatikot
Seinänvarsiin pystytetty risukot
Vihdoinkin on taiteilijalla aikaa
Kun apurahaheavy alati raikaa
KÄÄRME NURKASSA
(musiikki Lindström / teksti Moilanen)
Pimeässä mökissä istuu mies
Levoton mies hermoilee
Ei anna rauhaa ajatus
Mieli laske levolle
Tunti toisensa jälkeen
Samaa nurkkaa tuijottaa
Kuivana suu vapisevin käsin
Mies yksin torpassaan
Niin kuin käärme nurkassa
Jäljellä on juomaton pullo
Käärmeliemen lasinen kylki
Himmeänä houkuttaa
Suullaan korkki kierrettävä
Ranneliikettä odottaa
Johan lähtisi miehestä tauti
Saisi vapina loppunsa
Viimein pettävät kärsivän hermot
Nousee mies penkiltään
Ryntää nurkkaan sieppaa pullon
Korkin auki narauttaa
Koukistuu käsi aukeaa suu
Pohja kohti kattoa
Näin sitä otetaan niskalenkki
Käärmeeltä mökin nurkassa
EI KOSKAAN EI KOSKAAN -MAA
(musiikki Moilanen / teksti Moilanen)
Tämä on maa
Jota ei ole
Täällä asuu kansa
Jota ei ole
Muukalaisten seassa
Painunein päin
Kulkevat vaiti
Viimeiset koirat
Ei koskaan
Ei koskaan
Ei koskaan ei koskaan -maa
Haudoissaan makaavat
Takkisen miehet
Aikoja sitten
On sulaneet
Veriset hanget
Silmistä pois
Lakanneet lapset
Parkumasta
Ei koskaan
Ei koskaan
Ei koskaan ei koskaan -maa
Selluaan keittävät
Vieraan tehtaat
Isännän ottein
Hän lohet syö
Maata hän kaivaa
Kauas vie
Sen minkä
Irti saa
Ei koskaan
Ei koskaan
Ei koskaan ei koskaan -maa
ANTTI KAITAINEN
(musiikki Lindström / teksti Moilanen)
Sade tuuli musta vesi
Kylmää kaikkialla
Märät vaatteet apealla
Järvenrannan kulkijalla
Tulee eteen mustat hiilet
Puita palaneita
Ympärillään saroja ja
Rannan sammaleita
Nuotion kahden puolen
Maahan pistettyinä
Paistinvartaat hiljaisina
Nyt jo hylättyinä
Mutta miksi maassa on vain
Yhdet istuinhavut
Milloin tältä nuotiolta
Nousi ilmaan viime savut
Missä
Missä on Antti Kaitainen
Korviin kuuluu huuto naisen
Oliko se nainen
Ehkä nuotiolla
Istuskelleen seuralainen
Samassa jo kuuluu huuto
Vanhan miehen
Hätääntyneen ehtineen jo
Matkallansa puolitiehen
Puolitiehen matkaa jota
Ei edes ole
Ei ole koskaan ollut
Olemassakaan
Missä
Missä on Antti Kaitainen
LASTEN KYNNET
(musiikki Lindström / teksti Moilanen)
Mitä tekevät metsässä lapset
Huutavat ja mekastavat
Mitä tekevät metsässä lapset
Kaikki paikat penkomassa
Mitä tekevät metsässä lapset
Poissa betonilta, asfaltilta
Konttorissaan susi istuu
Tekee tärkeitä laskelmia
Hyvinvointi on turvattava
Pyyhittävä pois ihmisten huolet
Puut vaan tyvestä poikki
Turhaan maata painamasta
Jo on saanut susi
Pelleilystä tarpeekseen
Näyttää lapsille
Kuka oikein metsässä määrää
Lasten kynnet
Vie susi nimismieheen
|
|